sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Hissi

En tavannut ketään tavanomaisesta poikkeavaa unissani erästä kuuluisuutta lukuunottamatta.

Sen sijaan illalla, kun vihdoin tapasin X:n pitkästä aikaa, heräsi taas eloon kummallinen kaipuu. Aivan kuin kaikki vuodet olisivat pyyhkiytyneet pois ja olisimme olleet kahden kuten aina, ja voisin kaataa hänet sängylle jos haluaisin. Hillitsen itseni. En halunnut tätä. En ajatellut sitä ennen kuin hetki sitten. Onnistuin R:n avulla sysäämään syrjään onnen ja uskollisuuden. Hylkäsinkö ne sittenkin turhaan?

Luulin, että R asetti riman korkealle, mutta X:n asettamat vaatimukset ovat myös sangen saavuttamattomissa. Joudunko tästä edespäin tyytymään sekundaan? Hautaamaan kasvoni hiuksiin, jotka eivät tuoksu sille jota oikeasti kaipaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti