Askel

Olen ollut aikaansaava. Voin ylpeänä tuntea saaneeni jotain aikaan. 100 sivua lähes valmista tekstiä liitteineen. Olen selvästi matkalla uudelleensyntymään, vaikka viimeisen vuoden paino on vieläkin painamassa olkapäitäni alaspäin, ja ajattelen R:ää enemmän kuin pitäisi. En sentään enää itke hänen vuokseen.

Olen valmis muuttamaan itseäni. Haluan pois täältä, haluan eteenpäin. Odotan koko ajan muutosta, mahdollisuutta pakata tavarani ja poistua takavasemmalle. Jään kaipaamaan kaikkia, ehkä eniten JJ:tä, mutta tarvitsen jotain muuta. Tammikuussa toivottavasti lähden. Mitä kauemmas sen parempi. Näen itseni jo asemalla tai lentokentällä, matkalaukussa mukana vain tarpeellinen.

Ehkä vasta nyt tajuan, että kasvu on luonnollista. Olen aiemminkin siirtynyt ja kasvanut ilman suurempia ongelmia, miksi se olisi nyt vaikeampaa? Eihän siinä tarvitse kuin mennä. Siirtyminen keltaisesta akvaariosta vieraiden ihmisten huomaan on pelottava ajatus, mutta pakko se on tehdä.

Olen ajatellut, että lähtöni varmistuttua puhun suuni puhtaaksi kaikkien kanssa. Haluan kertoa totuuden. He eivät kestä sitä, joten pitää varmistaa, että voin jättää heidät yksin sen kanssa.

Entä jos en lähdekään? Ainakin voin jäädä keltaiseen akvaarioon kaikkien keskelle olemaan keskeneräinen.

Näin K:n unessa. Hän ei karannut, mutta oli kovin vaivautunut. En tiedä, onko hän vaivautunut oikeassa elämässäkin, sillä hän ei sano mitään suuntaan tai toiseen. Neutraalius on vaikeinta.

Lähetin V:lle kaksi viestiä, mutta hän ei vastaa. Tuntuu, että maailma kääntää minulle selkänsä juuri kun haluaisin luoda siihen yhteyden. Juuri, kun minulla olisi energiaa ja halua nähdä ihmisiä ja varastaa hieman heidän toivoaan.