Toisinto

Sade piiskaa tietä niin, että joudumme laskemaan nopeuden 40 kilometriin tunnissa. Mökille päästyämme pilviverho on ohentunut, mutta aurinko ei meille näyttäydy.

Seison rannalla O:n kanssa. Kuulen C:n puhuneen enemmänkin palturia. Epäilen, oliko hänessä mitään oikeaa.

Olen pitkästä aikaa samassa tilassa JJ:n kanssa, enkä enää näe hänessä sitä aurinkoa, mikä hänestä aiemmin loisti. Ehkä sen olikin aika kadota.

Monen monta kertaa olen K:n kanssa kahden, ja olisin voinut vain tarttua häneen kiinni ja tehdä selväksi mitä olen halunnut tehdä jo monta kuukautta. En osaa lukea häntä lainkaan, enkä toisaalta itse tiedä, haluanko häntä tarpeeksi. Olenko koskaan halunnut? Olisin voinut ehdottaa yhteissaunaa ja nähdä hänet alasti, mutta joku esti minua. Ehkä ajattelin, ettei asia kuulu minulle.

Menen nukkumaan siskonpedille O:n viereen. Hän kietoo kätensä ympärilleni, ja hetken minulla on hyvä olla. Olen kaivannut toisen ihmisen lämpöä. En tosin hänen, enkä oikeastaan tiedä, miksi annan hänen hengittää hiuksiini.

Herään O:n vierestä huonotuulisena, mutta tavallaan uteliaana, kuten ihminen, joka on kohdannut uuden asian, joka on kuitenkin aivan yhdentekevä. Juomme teetä emmekä sano mitään mitä oikeasti haluaisimme.

Ehkä en oikeasti halua mitään.

Luontopolulla

C katoaa näkökentästäni enkä edes muista häntä olleen olemassakaan. Niin katoavat kaikki muutkin. Olen eristyksissä.

D:hen törmätessäni ajattelen asioita, jotka hänessä ärsyttivät. JJ:n kanssa juttelu rauhoittaa, vaikka onkin outoa ettemme tapaa viikoittain. Keltaiseen akvaarioon kohdalleni jäänyt tyhjiö täyttyy huomaamatta.

Uusi kotikaupunkini hämmentää minua. Hitaasti hiipivä viehätys TT:tä kohtaan häiritsee. Toivottomista toivottomin, mahdottomista mahdottomin. En edes halua tätä. En näin. Älä hymyile minulle noin. Älä ole noin mukava. Älä kosketa kättäni. Älä katso minua noin. Älä...

Hän seisoo veden varrella vahvana ja määrätietoisena, ja huomaan yhtäkkiä siirtyneeni aikuisten maailmaan, missä esteet kasvoivat yhtäkkiä massiivisiin mittoihin. Toivon kosken pauhun peittävän alleen tuntemukseni. Kuvittelenko kaiken?

Tavallaan olen kuitenkin hyvilläni siitä, että jaksan yhä ihastua ihmisiin.

Tavallaan kaikki tämä muutos ja kasvu on karmaisevaa.

Piki

Saan muistutuksen kuolevaisuudestani, kun kohtaan asvaltin harmaan pinnan kiihtyvällä nopeudella. Päästyäni ylös maailma on hetken sumea.

Syytän eniten itseäni, sillä yksinäisyydessäni ei ole ketään muuta, jonka niskoille langettaa yhtään mitään. Samainen yksinäisyys tuntuu, kun kävelen verta vuotavana kotiin, enkä voi pyytää ketään kylään.

Uusi kaupunki, uudet kujeet, uudet ihmiset, uudet aivan kaikki. En ole vielä päässyt sisään, vaikka tunnenkin oloni kotoisaksi. Jokin puuttuu, ja hädän hetkellä huomaan sen olevan samanmieliset, tutut ihmiset.

C lähettelee edelleen viestejä ja herättelee toivoa. En vaan jaksaisi.

Pohjanoteeraus

C on julkisuuden henkilö. Hänen kanssaan satunnaisesti alkanut keskustelu jatkuu, mutta tunne on lähinnä kylmä ja yhdentekevä. Hän loukkaa minua, mutten jaksa välittää. Loukkaan takaisin, mutta hän ei jaksa välittää. Aivan sama.

Kun kysyn mitä hän tekee musiikin lisäksi, hän kehottaa katsomaan Googlesta ja syyttää minua keskustelun kuihtumisesta.

Odotan innolla pääseekö hän vielä alemmas.

Tuntemattomassa

Tuntuu epätodelliselta, että toteutin suunnitelmani. Että olen poissa. Että jätin kaiken. Että en enää vietä aikaani muiden kanssa. Etten enää tapaa JJ:tä. Etten enää...

Että olen kasvanut aikuiseksi. Että olen ottanut vastuuta. Että olen päässyt eteenpäin. Että olen...

Tältäkö edistys tuntuu?

Voiko tuntematon tuntua näin mukavalta ja tutulta? Viilataanko minua linssiin?

Sarastus

Kahvihetki venyi kolmeen tuntiin. Hämmennys kasvoi kasvamistaan, enkä lopulta enää tiennyt, mitä olin vailla.

Olen keskittynyt kotielämään. Hankkinut esineitä, huonekaluja, ja rakentanut pesää. Jotain lämmintä mihin käpertyä. Jotain, johon kutsua ihmisiä. Jotain omaa.

R on palannut taas, mutta laimeampana ja häilyväisempänä kuin aiemmin. Ei siinä ole mieltä. Enemmän ehkä tunnen JJ:tä kohtaan, mutta sekään ei ole oikeaa.

Kaipaan kaipausta.