Piki

Saan muistutuksen kuolevaisuudestani, kun kohtaan asvaltin harmaan pinnan kiihtyvällä nopeudella. Päästyäni ylös maailma on hetken sumea.

Syytän eniten itseäni, sillä yksinäisyydessäni ei ole ketään muuta, jonka niskoille langettaa yhtään mitään. Samainen yksinäisyys tuntuu, kun kävelen verta vuotavana kotiin, enkä voi pyytää ketään kylään.

Uusi kaupunki, uudet kujeet, uudet ihmiset, uudet aivan kaikki. En ole vielä päässyt sisään, vaikka tunnenkin oloni kotoisaksi. Jokin puuttuu, ja hädän hetkellä huomaan sen olevan samanmieliset, tutut ihmiset.

C lähettelee edelleen viestejä ja herättelee toivoa. En vaan jaksaisi.