torstai 26. toukokuuta 2011

Luontopolulla

C katoaa näkökentästäni enkä edes muista häntä olleen olemassakaan. Niin katoavat kaikki muutkin. Olen eristyksissä.

D:hen törmätessäni ajattelen asioita, jotka hänessä ärsyttivät. JJ:n kanssa juttelu rauhoittaa, vaikka onkin outoa ettemme tapaa viikoittain. Keltaiseen akvaarioon kohdalleni jäänyt tyhjiö täyttyy huomaamatta.

Uusi kotikaupunkini hämmentää minua. Hitaasti hiipivä viehätys TT:tä kohtaan häiritsee. Toivottomista toivottomin, mahdottomista mahdottomin. En edes halua tätä. En näin. Älä hymyile minulle noin. Älä ole noin mukava. Älä kosketa kättäni. Älä katso minua noin. Älä...

Hän seisoo veden varrella vahvana ja määrätietoisena, ja huomaan yhtäkkiä siirtyneeni aikuisten maailmaan, missä esteet kasvoivat yhtäkkiä massiivisiin mittoihin. Toivon kosken pauhun peittävän alleen tuntemukseni. Kuvittelenko kaiken?

Tavallaan olen kuitenkin hyvilläni siitä, että jaksan yhä ihastua ihmisiin.

Tavallaan kaikki tämä muutos ja kasvu on karmaisevaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti