Alkukoti

Järvien avautuessa taas hitaasti huomaan ajattelevani taas vettä. Valkean jään seassa välkkyvä tummansininen peilipinta on hiljaisuuden ja tyyneyden merkki. Ennen kaikkea se muistuttaa minua siitä, mistä tulen.

Olen suomalainen. Kaipaan valoisia kesäöitä, jolloin voin hiipiä hiljaisuuteen ja sukeltaa peilin tuolle puolen. En kaipaa raivoavia jokia, taivaisiin ulottuvia vuoria, jotka kietoutuvat pilviverhoon. Koivuntuoksuinen metsä, sininen selkä. Alkukoti.

Olen nähnyt taas unia. JJ oli mukava ja pehmeä, mutta oudon kaukainen, sillä hän on siellä ja minä täällä. Unessa yhtäkkiä sain hänet, enkä nähnyt siinä mitään väärää. Hän antautui, tuli luokseni omaehtoisesti. Olinko unessakin jo unohtanut ja luovuttanut?

K ilmaantui myös. Hänkin oli yhtäkkiä minun, ja olin hämmentynyt. Alitajuinen pyyntö oli täyttynyt, ja kohautin olkiani. Miksipäs ei.

Tosielämääni paluuta tekevä N vieraili luonani viime yönä. En enää muista, mitä unessa tapahtui, mutta heräsin virkeänä ja toiveikkaana.

Menneisyyden haamut ovat palanneet monella rintamalla. Tunnen olevani turvassa ja vapaa. Moni epävarmuustekijä on kadonnut, ja tunnen pitkästä aikaa seisovani tukevasti omilla jaloillani, ja katsovani yhtä aikaa sekä eteen että taakse ilman, että menneisyys olisi millään tapaa painava taakka.

Jäähyväiset

Toivoisin elämäni mahtuvan kahteen laatikkoon. Ehkä viiteen. Korkeintaan kymmeneen.

Ei.

Lattiaa peittää toistakymmentä muovikassia ja eri kokoista pahvilaatikkoa, ja pelkään, ettei kaikki mahdu mukaan. Jostain syystä vanhempani ovat saaneet päähänsä, että minä en saisi omistaa paljoakaan tavaraa, ja häpeän tätä roinan määrää, vaikka olenkin karsinut siitä kaiken turhan. Olenko näin materialistinen?

Huomenna lähden. Eilen vietin läksiäisiä, joissa haikeus nousi huippuunsa ja halusin vain hautautua kaikkien syleihin ja olla hetken siinä. Kaikkien taakse jättäminen sattuu enemmän kuin ajattelin. Poistun kesken kaiken ja muut jatkavat elämäänsä normaalisti.

JJ ei ollut paikalla, ja tunsin oloni hieman vajaaksi. Hänet juuri olisin halunnut tavata ennen lähtöä. D katosi yöhön sanomatta sanaakaan. Kävelin kotiin K:n kanssa, ja jonkinlainen nostalgia-aalto pyyhkäisi minut takaisin viime syksyyn kun olin kovasti kiintynyt häneen. Ei hänessä olisi mitään vikaa.

Huomenna tähän aikaan olen purkanut suurimman osan tavaroistani uusiin kaappeihin ja voin nukkua yöni rauhassa. Olen leponi ansainnut. Tämän viikon olen juossut virastoissa ja toimistoissa ja hankkinut asunnon vieraalta paikkakunnalta, ja kaikki tapahtuu nopeasti enkä herätessäni muista mikä päivä on.

Kävin tänään viimeisen kerran vähään aikaan keltaisessa akvaariossa, jossa olen viimeisten vuosien aikana viettänyt lukemattomia teehetkiä ja saanut aikaan paljon hyvää ja pahaa. Tuntuu kummalta, etten enää ajaudu sen pöytien ääreen etsien jostain tuttuja kasvoja. Tuntuu kummalta, että olen oikeasti saanut jotain päätökseen.