Kaukaisuus

Ymmärrän nyt paljon enemmän. Ymmärrän häntä ja maailmaa vähemmän, mutta sinua ymmärrän enemmän kuin ennen. Kehitystä on tapahtunut. Kehitys tosin vei sinutkin, että se siitä kehityksestä. Ymmärrän, mutta ei minulle ole siitä hyötyä, sillä en voi kertoa sitä sinulle ja pyytää anteeksi tyhmyyttäni.

Ymmärrän nyt, miksi halusit pukea ne vaatteet päällesi. Ymmärrän nyt, mikä oli sinulle helppoa, mikä vaikeaa, ja miksi. Ymmärrän nyt, miksi halusit istua juuri siinä ja pitää kädessäsi juuri sitä asiaa. Ymmärrän nyt, miksi se kampaus sai sinut niin iloiseksi ja juoksit hiukset sojottaen rantaan. Ymmärrän nyt, miten jaksoit aamusta iltaan tehdä yhtä ja samaa asiaa, sillä nyt teen sitä itsekin. Ymmärrän, miten sinä olit sinä. Anteeksi, pidin sinua lapsellisena. Nyt ymmärrän.

Osasta minua on tullut sinä, ja palan halusta kertoa sen sinulle, mutta elämän rakentama muuri erottaa meidät. Haluan ymmärtää. Kaipaan sinua.

Tämän blogin "hän" ja "sinä" ovat lähes aina aivan joitain muita kuin edellisessä merkinnässä. Nimien mainitsematta jättäminen saa yksinpuheluni kuulostamaan... entistä säälittävämmältä.

Pelilauta

En ymmärrä, miksi vain hän saa minut unohtamaan kuka olen. Hänen kanssaan keskusteleminen saa minusta irti huonoimmat puoleni, sen surullisen ja tyytymättömän henkilön, jota kukaan ei saisi nähdä, sillä häntä ei oikeasti ole olemassa. Miksen osaa hänen kanssaan olla se voittaja, joka olen kaikkien muiden kanssa, ja johon olen tyytyväinen? Väännän väkisin jostain keskusteluaiheen, joka kuitenkin kuivuu kasaan siinä vaiheessa, kun huomaan kaivaneeni taas esiin huonoimman puoleni. Aivan huomaamatta. Paras olisi olla hiljaa, sillä anteeksipyyntökään ei enää auta, kun niitä on käyttänyt korttipakallisen verran.

Miksi silti ajattelen häntä aina, miksi kaipaan hänen luokseen, vaikka tiedän, että sellaista se olisi silloinkin. Tappelemme turhanpäiväisistä asioista, väittelemme, pahoitan mieleni jostain jonka itse aloitin. Hiljaista ja rauhallista olisi vain silloin, kun hän nukkuu, eikä aina silloinkaan, sillä hän väittää vastaan unissaankin, ja tyynyn toinen puoli on taas kostea.

Kaipasin häntä tänään järjettömästi, mutta sitten tapasin odottamatta sinut pitkästä aikaa. Miksi sinun kanssasi haluaisin olla vain lähellä, käpertyä viereesi ja hengittää siinä, olla ihan rauhassa? Lähdettyäsi vaatteissani olisi sinun tuoksusi, ja se riittäisi, sillä tiedän sen olevan ainoa mitä voin sinulta saada.

Runsaudenpula

Miksi pitäisi enää omistaa mitään? Vain tiedolla on oikeasti arvoa, ja jos sitä ei ole, oma vikasi ettet sitä etsi, etkä voi syyttää tilanpuutetta. Ei se ole kiinni siitä, kuinka monta kirjaa omistat. Maailma on tietoa täynnä, ja se on kaikki juuri siinä sinun edessäsi, sen kun klikkaat. Miksi pitäisi enää ostaa mitään, kun kaiken saa netistä enemmän tai vähemmän ilmaiseksi?

Haluan haalia lisää tietoa, lisää näkökulmia, lisää ajattelua, lisää tunteita, lisää vaikutteita, lisää kaikkea minkä voin sulloa päähäni kunnes en kestä enää tai valaistun. Materialismi kasvaa, mutta omalta osaltani omistaminen on yliarvostettua. Ei se minua muuta, vaikka minulla ei olisikaan sitä Audia. Vain aineettomalla on oikeasti väliä.

En muista milloin olisin halunnut viimeksi ostaa jotain. Huomasin viime viikolla vihaavani ja rakastavani ruuan ostamista. Ruoka maistuu hyvältä ja haluan maistaa kaikkea, mutta en pidä siitä, että sekin on kuluttamista. Kutsun sitä nauttimiseksi ja hemmotteluksi. Miksi söisin pahoja ruokia?

Mietin tätä materialismia aivan käytännöllisyyden kannalta. Miten helppo olisikaan siivota, kun voisin kaivaa imurin kaapista ja antaa sen liukua pitkin tyhjää lattiaa ja imeä itseensä kaiken saastan, joka on alkanut rakentaa kotiaan huoneeni nurkkiin. Tai muuttaa, kun omaisuus mahtuisi kolmeen eikä kolmeenkymmeneen pahvilaatikkoon.

En oikeasti haaveile askeesista enkä siihen edes pystyisi. Pikemminkin siitä, että tulisin toimeen mahdollisimman vähällä. Jääkaappi saisi olla aina täynnä, seinillä jotain tauluja, hyllyt täynnä kirjoja, muutama rakas huonekalu tekemässä paikasta kodin, mutta tavarasta haluaisin luopua. Liian moni tavara on yhdistänyt itsensä aineettomuuden kanssa. Kutsuvat niitä muistoiksi. Mistä sainkaan tämän kupin, paidan, muistikirjan, pelin... En näitä oikeasti tarvitse, mutta en voi heittää poiskaan.

Käyttöohje

Siivosin teini-iän tienoilla säilömiäni asioita. Siispä seuraavaksi paluu elämän alkeiskurssille, ja siihen tietoisuuteen, joka minulla oli 16-vuotiaana, kun söpöjä poikia oli aivan liikaa, maailma oli avoinna vaikka en tiennytkään minne mennä, kuuntelin vielä radiota, ja luin joka päivä lehden ennen kouluun menoa. Näillä eväillä (ja muutamalla muullakin) minusta tuli minä, johon olen oikeastaan aika tyytyväinen. Useimmiten.

• Anna ihmisille enemmän kuin he odottavat ja tee se iloisin mielin.
• Älä koskaan naura kenenkään unelmille. Ihmisillä, joilla ei ole unelmia, ei ole mitään.
• Älä tuomitse ihmisiä heidän sukulaisuutensa perusteella, tai sen elämän perusteella johon he ovat syntyneet.
  
• Muista ottaa huomioon, että suuri rakkaus ja suuret saavutukset tuovat mukanaan myös suuria riskejä.
  
• Kun häviät, älä unohda häviön antamaa opetusta.
  
• Seuraa kolmea ohjetta: Kunnioita itseäsi, kunnioita muita, ja ole vastuussa kaikista tekemisistäsi.
  
• Ota puolisoksesi henkilö, jonka kanssa on ihastuttava keskustella. Kun vanhenet, keskustelutaito tulee aina vain tärkeämmäksi.
  
• Vietä joskus aikaa yksin.
  
• Avaa mielesi muutoksille, mutta älä anna niiden muuttaa omia arvojasi.
  
• Älä kuuntele vain sitä, mitä joku sanoo. Kuuntele myös miksi he sen sanovat.
  
• Jaa tietosi. Se yltää kuolemattomuuteen.
  
• Hoida omat asiasi.
  
• Älä luota keneenkään, joka ei sulje silmiään kun suutelette.
  
• Kerran vuodessa mene paikkaan, jossa et ole aiemmin käynyt.
  
• Muista, että vaikket aina saakaan sitä, mitä haluat, se voi olla joskus ihastuttava onnenpotku.
  
• Opettele säännöt, niin opit, miten rikkoa niitä oikein.
  
• Muista, että paras suhde on sellainen, jossa rakkautesi toisia kohtaan ylittää omat vaatimuksesi heitä kohtaan.
• Arvioi menestystäsi sen mukaan, mistä sinun piti luopua saavuttaaksesi menestyksen.
  
• Elä siinä tietoisuudessa, että sinun luonteesi on sinun kohtalosi.

Ansa

Ehkä on väärin houkutella ihmisiä teellä.

Kätkeekö tee sisäänsä minut, ihmiset juovat minut, ja ruuansulatus hoitelee loput, ja seuraavalla kerralla kun soitan, he kysyvät "Kuka?"

Ennen pystyin painamaan leimani ihmisiin, vereslihaan asti, tein selväksi että olen tullut jäädäkseni. Nyt en ole saanut otetta kenenkään käsivarresta eikä kynsieni alla ole yhtään kuivunutta verta.

Talvi

Kaikkialla on valkoista. Sokaistun valkoisuudesta, ja eksyn silmät kiinni. Ei minua haittaa, eksyminen on kivaa ja jopa suotavaa. Eksymättä ei voi löytää uusia nautintoja.

Olen edelleen korkeintaan 20-vuotias. Olen mennyt, tullut, käynyt, palannut, lentänyt, laskeutunut, ja olen taas täällä, eikä mikään ole muuttunut. Olen nähnyt paljon ja oppinut paljon, mutta silti olen täällä. En valita, on kivaa olla nuori, eikä tässä paikassakaan ole mitään vikaa, paitsi... Tavallaan toivon olevani jossain muualla, vaikka siellä missä oli eilen tai viime viikolla tai vuosi sitten. Tunnetila on sama, joten oikeastaan aika sama, missä sijaitsen. Olen aikaa, olen aina ja tulen aina olemaan. Virtaan läpi muuttumattomana vaikka kävisin missä. Vai muutunko? Olisiko taas korkea aika eksyä?

Tietoisuus muutoksesta, joka tapahtuu tai ei tapahdu, ja elämästä, joka on kaikkialla, mutta jota on vaikea kuvailla ja josta on vaikea ottaa kiinni ja saada mitään tolkkua, saa minusta esiin kroonisesti huolestuneen persoonan, joka haluaisi olla oikeastaan se vapaa persoona, joka olen silloin kun en huolehdi ajasta ja paikasta, sillä huolestuneisuus ei tee hyvää kenellekään.

Varpaani jäätyvät, sillä riistokapitalismin tuottamat, vietnamilaisten lasten valmistamat tennarini - joista pidän ja koen syyllisyyttä tämän kummallisen kiintymyksen vuoksi - eivät ole mitä parhaimmat tähän säähän. Maiharini ovat kääntyneet minua vastaan, enkä voi käyttää niitä. Hyvä on, minä käännyn maihareitani vastaan. Juon teetä ja painan jalkani kiinni kuumaan patteriin.

Ylemmyydentunne

Tajuan saavuttaneeni elämässäni paljon. Olen noussut yli sen elämän, jota elin aiemmin. Muutosta on tapahtunut, ja se on ollut hyvää.

En omista rumaa nahkasohvaa, en palasista koottua kotiteatteria, en IKEAn huonekaluja. Katselin Ilta-Sanomien kamalin viihdekeskus -kilpailun kuvia, ja totesin olevani sisustuksellisesti korkealuokkainen, vaikken omistakaan designia muuten kuin astioiden muodossa.

Elämäni kiintopiste ei ole kaljan kittaaminen siellä mistä sitä halvimmalla saa, vaan käytin tänäänkin suuren osan ruokabudjetistani irlantilaiseen päärynäsiideriin (3,69€/0.33l). Ihanan kallista.

Vaikea selittää, mutta tuntuu että olen noussut likaisesta junttimaailmasta ja yhteensopimattomista roinista kootusta opiskelijaboksista oikeasti siistiin, korkealaatuiseen, itseni näköiseen, maailmaa nähneeseen ja tyylikkääseen elämään. Olen kehittänyt kalliin maun, joka tosin pätee tällä hetkellä vain ruokaan ja juomaan, sillä muuhun ei ole varaa. Huomasin voivani kutsua itseäni snobiksi. Tykkään olla snobi. Elämässä pitää olla pieniä nautintoja.

Olen oikeastaan pärjännyt aika hyvin.

Elämä

Tajuan olevani tuskaisen tietoinen omasta kuolevaisuudestani. Olen ollut tietoinen siitä jo kauan. Minulla on vain yksi elämä, ja vaikka tekisin mitä, kuolen. Tämän yhden elämän aikana pitäisi ehtiä tai pystyä tekemään kaikki mitä haluaa, mutta en tiedä vielä mitä haluan tai mihin kykenen, ja tuntuu että tuhlaan aikaa miettimällä kykyjäni ja niiden puutetta. Miksen ole ahkerampi? Miksen vain tee sitä mitä haluan? Miksi istun tässä?

Suunnaton syyllisyys painaa, kun vietän päivät tehden jotain, minkä naamioin itsetutkiskeluksi. Enkö parhaiten oppisi jos vain... tekisin? Menisin? Kokeilisin? Karkaisin?

Elämässäni ei ole mitään vikaa juuri nyt, mutta silti olen koko ajan tyytymätön. Haluan suunnitella ja rakentaa talon, kirjoittaa kirjan, löytää parannuksen AIDSiin, ratkaista energiaongelman, aiheuttaa vallankumouksen, JÄTTÄÄ JÄLKENI. Haluan todistaa, että olin täällä. Pelkään sitä, että häviän eikä kukaan muista tai tiedä, että MINÄ elin. Olisi varmaan pitänyt alkaa poliitikoksi jo yläasteiässä, tai ainakin jättää se irkkaaminen väliin lukiossa.

Ja toisaalta, kun mietin, mitä haluan saavuttaa ennen kuolemaani, tajuan oikeastaan olevani ihan hyvin matkalla siihen tavoitteeseen. Asua ulkomailla, kirjoittaa, rakentaa talon, juoda teetä, rakastaa. Tällä hetkellä olen liian nuori rakentamaan taloa tai kirjoittamaan mitään julkaisukelpoista, joten pitää keskittyä muihin asioihin ja kasvaa ihmisenä että olisi oikeasti sanottavaakin.

En vieläkään ymmärrä, miksi luen tätä alaa, mutta ei siitä haittaakaan ole ollut tähän mennessä. Haitat alkanevat valmistumisen jälkeen. Tuhlasinko parhaat vuoteni opiskellen jotain hyödytöntä, jolla en tule saamaan töitä, sillä päädyn joka tapauksessa tekemään jotain aivan muuta...

Haluan teetä.

Yllätys

Odottamaton tapahtuma poistaa pohjan kaikelta, ja jään hihittämään valoon, istun maassa kuin lapsi lelujensa keskellä, enkä voi mitään sille, että naurattaa, vaikka leluni menivät rikki. Tosiaan, olen viaton lapsi, sokea muille kuin omille haluilleni ja päämäärilleni. Toisten ihmisten asiat eivät minua oikeasti kiinnosta, ja osaan jättää ne huomiotta, vaikka havainnoimalla pelastaisin monta tilannetta ja luultavasti oman elämänikin.

Ei pidä ajatella liikaa, eikä liian vähän. Ei pidä tuntea liikaa, eikä liian vähän. Pitää oppia tekemään kaikkea juuri oikea määrä. Jos teet liian vähän, olet laiska ja tyhmä, jos teet liikaa, olet ahkera ja tyhmä. Keskitiellä ei ole typeryyttä.