Lahja

En osaa tehdä mitään, enkä tiedä pitäisikö osatakaan.

Tänään on K:n syntymäpäivä. Lahja odottaa pöydällä. En tiedä näenkö häntä tänään. Haluaisin törmätä häneen muka sattumalta, mutta en tiedä onko hän tänään vain yksin kotonaan... Miksen voi vain ottaa yhteyttä?

Haluaisin yllättää. Yllättäminen on huomioonottamista.

Punon liikaa juonia jotka sotkeutuvat itseensä.

Samapa kai sanoa suoraan.

Nurkka

R on palannut taas. Uniini, unelmiini, pelkoihini, yksinäisyyteeni. Hän on vastakohta kaikelle. Aivan kuin aiemmin A:n kanssa, paitsi että R on konkreettisempi ja vaikeampi unohtaa. Miksi rima on niin korkealla?

Käperryn tyynyni kanssa sängyn nurkkaan pieneen tilaan. Kuvittelen tyynyn K:ksi, ja se ehkä hieman lohduttaa. Jos tyyny olisi R, voisin yrittää kuristaa sen. Mutta pelkään, että se muuttuu K:ksi, T:ksi, tai minuksi, ja tapan vahingossa jotain aivan muuta.

En saa taaskaan unta.

Kun vihdoin nukahdan, näen R:n, mutta hän juoksee pois luotani. Hänkin pelkää.

Pompadour

Kyllästän itseni musiikilla. Kuuntelen sitä monta tuntia päivässä. En tiedä rauhoittaako se. Mieluummin kuuntelen sitä, kuin ikkunani alla jyriseviä työkoneita.

Se muistuttaa monista ihmisistä, mutta tällä hetkellä pystyn ajattelemaan vain K:ta, ja se on rauhoittavaa. En vello enää. Olenko pääsemässä yli, eteenpäin ja kauemmaksi? Onko tämä nyt se muutos? Saanko mitä haluan? Haluanko mitä saan?

N on hiljaa. R on hiljaa. S on hiljaa. JJ on palannut, mutta hänkin on kaukainen, vaikka syvä katse onkin tavallaan houkutteleva. J:tä en ole nähnyt pariin kuukauteen. T jutteli eilen hieman kanssani. V:n kanssa pitäisi tehdä jotain, mutta en tiedä, millaista ajanviettoa ajan takaa.

Pyöritän liian suurta sirkusta. Onneksi se on supistumassa.

Rannalla

Joskus ajattelen, että ainoa tapa, jolla voin itse saada aikaan muutoksen, on sanoutuminen irti tästä kaikesta. Seison parvekkeella, nojaan kaiteeseen, lasken kuinka monta metriä jää minun ja maan väliin. Ajan pyörällä, käännyn kulman takaa auton eteen, mietin mitä tapahtuisi jos en jarruttaisi.

En pelkää mitään. Ehkä pitäisi. Mitä pelättävää jää, jos ei pelkää lähtöäkään kun tietää tehneensä parhaansa ennen sitä? Pitää opetella pelkäämään. Kun osaa pelätä, osaa nauttia enemmän. Nautin nytkin, arvostan kaikkea minulla on, ja useita asioita mitä minulla ei ole. Onko sittenkin kauheinta se, että on kaikkea mitä haluaa ja tarvitsee? On oppinut olemaan haluamatta enemmän.

Tyytyväisyys on kai sitten kauheinta.

Uin järvellä ja hengästyn. Hengitän vettä ja yskin. Vettä on jalkojeni alla kolmisen metriä. En kai haluaisi lähteä vielä kuitenkaan. En näin. Uin laiturille ja lepään. Kohta menen taas.

Tutustuminen

Lähestymistapani on väärä. Hänen kanssaan se on liian ujo ja kiertelevä, sinun kanssasi minusta tehtiin liian päällekäyvä ja olen sitä itsekin, vaikka haluaisin olla etäinen ja houkutteleva. Säikytän sinut pois, eikä tässä auta muu kuin rauhoittua, että näet minusta toisenkin puolen. Kummankin puolen haluan näyttää, mutta aluksi on tuskin hyvä näyttää sitä, mikä saa ihmiset kavahtamaan tai nauramaan hermostuneesti ennen siirtymistä toiseen huoneeseen.

Pitäsikö minun olla sinun kanssasi aktiivinen vai pidätkö ujommista? Haluatko valloittaa vai tulla valloitetuksi? Olenko minä se, joka jää kummittelemaan päiväuniesi perukoille, ja jos kummittelen, onko se sittenkin painajainen?

Haasteet

En osaa sanoa mitään. Sinulle. Sellaista mitä normaalisti sanoisin. Sellaista, joka paljastaisi seitinohuen vivahteen ja pääsisimme ohi tämän vaiheen, jossa kaksi kuuroa etsii toisiaan pimeässä.

Pitäisi osata olla nokkela ja viehättävä, vai pitäisikö sittenkään? Sanat karkaavat ennen kuin tulevat ulos, ja ääneni kuulostaa vieraalta ja kavahdan kosketustasi, vaikka se on ihan normaalia, sillä ihmiset taputtelevat toisiaan olkapäälle joka päivä ja ainakin törmäilevät kauppojen käytävillä. Pitäisikö minun koskettaa enemmän? Annako vääriä merkkejä? Annatko sinä vääriä merkkejä?

Olet kiinnostunut, mutta oletko kiinnostunut? Olenko itse kiinnostunut? Jokin kertoo minulle, että tämän kummallisen jäykän muurin takana odottaa jotain mielenkiintoista, mutta miksi minusta tuntuu, että kiipeäminen on vaikeampaa kuin ennen... Olenko unohtanut?

Miksen osaa lukea tätä, vaikka olen päntännyt tenttiin jo vuosia?

Ihanteet

Ihailemani ammatti: veturinkuljettaja ja lämmittäjä. Höyryjunien aikaan.

Ammattikunta, jolla oli rautaiset lihakset, savuntuoksuiset hiukset, nokiset sormenpäät ja hyvä kuumuudensietokyky. Saivat huudattaa pilliä kun juna lähtee ja miksei muulloinkin. Haittapuolina kärventyneet sarveiskalvot ja savusta johtuvat keuhkosairaudet ja halkojen tai hiilien lappamisesta syntyneet palovammat.

Sorvi

Olen saanut aikaan. Menin tänään kirjastoon. Se oli remontissa, ja haluamani kirjat olivat jossain pressujen alla ettei katto vuotaisi niiden päälle. En saanut tänään aikaan niin paljon kuin olisin voinut saada. Istuin lukemassa lehteä ja kirjaa ja tajusin sitten, että voisin tehdä jotain hyödyllistä, vai eikö lomailu olekaan hyödyllistä... Olen voinut paremmin kuin aikoihin. Nukun vieläkin liian vähän, mutta kuumuus ei enää raasta, enkä koe syyllisyyttä siitä että en tee koko ajan jotain. Remonttimiehet ikkunan alla eivät kyllä laiskottele, aloittavat paukuttamisen ja poraamisen ja jyräämisen seitsemältä, mikä vaikuttaa negatiivisesti uneni laatuun.

Pitäisi kirjoittaa kryptisemmin. Niinkuin ennen. Kuinka kauan voin mennä takaisin alkuun, haikailla menneen perään? Miten kauan muutosta voi pitää paikallaan? Entä jos vaan antaa mennä, huuhtoutuuko siinä eksyksiin vai selvimmille vesille? Kirjoitin ennen paremmin. Vai kirjoitinko? Kultaako aika senkin muiston?

Ulkomailta saamani asiat roikkuvat lampussa. Valoa tarvitsee jo. Kesä on ohi, kohta syksy koputtaa ikkunan takana ja maisema muuttuu ankeaksi, siksi samaksi ankeaksi, jota kirosin aiemmin. Asuapa vihreässä maassa, jossa talvellakin puissa olisi lehdet eikä olisi koskaan marraskuuta eikä loskaa eikä mutaa eikä värittömiä ihmisiä happaminen naamoineen. Elämä ei pysähtyisi talveksi.

Olen kirjoittanut ihan hyviä novelleja ja surkeita runoja. Jaan tässä yhden runon, sillä novellit eivät mahdu, enkä halua niitä jakaa. Vielä.

Mitä pitäisi miettiä

Tulevaisuuden unelma
Unelman tulevaisuus
                 Kumman sinä OIKEASTI haluat?

Kesä

En ole kirjoitellut paljoakaan. En ole ajatellut paljoakaan. Taivaan tähden, olen oikeastaan lomaillut.

Olen lukenut kirjoja, matkustanut maata ristiin rastiin, katsonut hömppää, syönyt jäätelöä ja uinut auringonlaskuun. En ole liiemmin ajatellut ketään, joita kutsun kirjaimin, eivätkä he ole saaneet minua itkemään.

T on ollut poissa yli kuukauden. En edelleenkään ajattele häntä. Emme pidä kovinkaan paljon yhteyttä, eikä se häiritse minua ollenkaan. Sain häneltä kortin viime viikolla, mutta en tiedä mihin osoitteeseen vastaisin.