Pompadour

Kyllästän itseni musiikilla. Kuuntelen sitä monta tuntia päivässä. En tiedä rauhoittaako se. Mieluummin kuuntelen sitä, kuin ikkunani alla jyriseviä työkoneita.

Se muistuttaa monista ihmisistä, mutta tällä hetkellä pystyn ajattelemaan vain K:ta, ja se on rauhoittavaa. En vello enää. Olenko pääsemässä yli, eteenpäin ja kauemmaksi? Onko tämä nyt se muutos? Saanko mitä haluan? Haluanko mitä saan?

N on hiljaa. R on hiljaa. S on hiljaa. JJ on palannut, mutta hänkin on kaukainen, vaikka syvä katse onkin tavallaan houkutteleva. J:tä en ole nähnyt pariin kuukauteen. T jutteli eilen hieman kanssani. V:n kanssa pitäisi tehdä jotain, mutta en tiedä, millaista ajanviettoa ajan takaa.

Pyöritän liian suurta sirkusta. Onneksi se on supistumassa.