Olen saanut aikaan. Menin tänään kirjastoon. Se oli remontissa, ja haluamani kirjat olivat jossain pressujen alla ettei katto vuotaisi niiden päälle. En saanut tänään aikaan niin paljon kuin olisin voinut saada. Istuin lukemassa lehteä ja kirjaa ja tajusin sitten, että voisin tehdä jotain hyödyllistä, vai eikö lomailu olekaan hyödyllistä... Olen voinut paremmin kuin aikoihin. Nukun vieläkin liian vähän, mutta kuumuus ei enää raasta, enkä koe syyllisyyttä siitä että en tee koko ajan jotain. Remonttimiehet ikkunan alla eivät kyllä laiskottele, aloittavat paukuttamisen ja poraamisen ja jyräämisen seitsemältä, mikä vaikuttaa negatiivisesti uneni laatuun.
Pitäisi kirjoittaa kryptisemmin. Niinkuin ennen. Kuinka kauan voin mennä takaisin alkuun, haikailla menneen perään? Miten kauan muutosta voi pitää paikallaan? Entä jos vaan antaa mennä, huuhtoutuuko siinä eksyksiin vai selvimmille vesille? Kirjoitin ennen paremmin. Vai kirjoitinko? Kultaako aika senkin muiston?
Ulkomailta saamani asiat roikkuvat lampussa. Valoa tarvitsee jo. Kesä on ohi, kohta syksy koputtaa ikkunan takana ja maisema muuttuu ankeaksi, siksi samaksi ankeaksi, jota kirosin aiemmin. Asuapa vihreässä maassa, jossa talvellakin puissa olisi lehdet eikä olisi koskaan marraskuuta eikä loskaa eikä mutaa eikä värittömiä ihmisiä happaminen naamoineen. Elämä ei pysähtyisi talveksi.
Olen kirjoittanut ihan hyviä novelleja ja surkeita runoja. Jaan tässä yhden runon, sillä novellit eivät mahdu, enkä halua niitä jakaa. Vielä.
Mitä pitäisi miettiä
Tulevaisuuden unelma
Unelman tulevaisuus
Kumman sinä OIKEASTI haluat?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti