Sadepäivä

C soittaa minulle. Haluan puhelun loppuvan. Haluan hänen katoavan. Silti jatkan jutustelua. Uteliaisuudesta. Haluan tietää, kykeneekö hän luomaan mitään perustaa pohjattomille selityksilleen, vai onko kaikki hänen puheessaan pelkkää ilmaa.

Muutaman päivän päästä hän suuttuu minulle, koska olen hänen kanssaan eri mieltä, ja kieltää enää ottamasta häneen yhteyttä.

Kypsää.

Sen sijaan olen ollut yhteyksissä O:n kanssa. Vilkuilen puhelintani, odotan viestiä, ja kasvoni kirkastuvat, kun minua odottaa uusi viesti.

Eilen viestit loppuivat. Huomaan olevani mustasukkainen syystä, jota en aivan täysin ymmärrä.

Yksinäisyys luo harhoja, joihin alan vaivihkaa uskoa itsekin.

Pilvisen keskipäivän aikaan näen pitkästä aikaa TT:tä. Hän tervehtii minua, tervehdin takaisin, mutta kävelen ohi. En halua paljastaa, miten paljon hänen näkemisensä piristää minua. Hypin ilosta ja hymyilen salaperäistä hymyä.

Näen häntä myös myöhemmin, ja tunnen hetken olevani lähellä jotain rauhallista ja voimakkaan tyyntä. Hänen äänensä rauhoittaa. Hän rohkaisee minua, ja kuuntelen tarkasti kaikkea mitä hän sanoo. Vaikeinta on olla kiinnittämättä huomiota siihen, miten hän sen sanoo. Spekuloin mielessäni, tarkoittiko tämä sanavalinta sitä tai tätä, oliko tämä äänensävy tarkoitettu vain minulle.

Luultavasti ei.

Hän on minua kohtaan hyvin ystävällinen, kuten aina. Joskus tuntuu, että saan erityiskohtelua. Joskus tuntuu, että sanojen takana piileekin jotain.

Hänestä on tullut uusi JJ.

Pitäisi muistaa, etteivät kaikki ole vapaata riistaa.