tiistai 4. toukokuuta 2010

Kevät

Olen kohdannut rajani ymmärtämisessä. Tästä eteenpäin ajattelin keskittyä itseeni, vaikka omat haluni heijastavatkin muiden ihmisten asioita, pitäisi osata keskittyä itseensä.

Keskittymiskykyni on suhteellisen alhainen, enkä saa mitään aikaan. Kevätsää saa aikaan kummallista iloa, josta voisin nauttia enemmänkin, jos päivärytmini ei olisi kääntynyt jälleen epäsuotuisaksi. Miten ihanaa olisikaan herätä auringonnousun aikaan, tai edes silloin kun itäpuolen ikkunaan paistaa aamuaurinko?

Toimettomuus, laiskuus, keskittymiskyvyn puute. Niistä on hyvät kevätpäivät tehty, mutta ei silloin kun pitäisi olla koko ajan saamassa aikaan jotain. Pitäisi tehdä sitä ja tätä ja ymmärtää sitä ja tätä tai ymmärtää olla tekemättä tuota, sillä siitä seuraa taas vain vaikeuksia ja eksyneisyyden tunne.

Kuuntelen kappaletta, jota kuuntelin junassa. Istuin ehkä takanasi tai vieressäsi, en muista enää. Ajattelen sinua aina, kun kuuntelen tätä. Muistan, miten valkoinen maailma kimmelsi, ja juna liikkui sen halki kuin unessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti