Jonkinlaista muutosta on ilmassa.
Tosin lähiaikoina unissani ovat seikkailleet sekä N että R, eivätkä he ole yllättävällä läsnäolollaan tehneet oloani yhtään paremmaksi, sillä aamulla huomaan olevani yksin, ja he ovat jossain jatkamassa elämäänsä.
Löysin taas pitkästä aikaa sen tekstin. Sen, jonka vaikutuksesta tunnen olevani yhä diletantti aivan kaikessa, koska hän ilmaisi asian paljon paremmin. Toisaalta se teksti on elämänohjeeni ja pyhä kirjani, mutta onko se nyt hieman säälittävää pitää toisen tekstiä esikuvana...
Havaitsen myös olevani pakko-oireinen. Huomaamattani olen tottunut siihen, että siivoan huoneeni noin viisi kertaa viikossa, ja hermostun, jos kuppi jää pöydälle, eikä löydä tietänsä tiskialtaaseen. Lapsena vanhempani menettivät toivonsa minun suhteeni, sillä en koskaan siivonnut. Nyt haluan vain... elää järjestyksessä. Tuntuu, että huoneeni on ainoa asia, jota pystyn kontrolloimaan samalla kun muu elämä kaatuu päälle tai karkaa käsistäni juuri kun olen tarraamassa kiinni. Ei ole liian neuroottista siivota koko ajan? Ei ole liian neuroottista jäädä siivoamaan sen sijaan että lähtisi kavereiden kanssa ulos? Vaikkakin, kyllä minä olutta juon mieluummin kuin siivoan, mutta tämä häiritsee minua hieman. Onhan se kiva, että on siistiä, mutta vähempikin riittäisi. Unelmani olisi omistaa vähemmän, niin olisi vähemmän siivottavaa. Muistoja, muistoja, miksi pitää olla muistoja tavaroista ja niitä antaneista ihmisistä? Hyvä on, muistot ovat kivoja kyllä. Materialismi on pahasta. Tavarat ahdistavat minua. En halua, että kaapit ovat täynnä luurankoja ja laatikoita ja ties mitä. Haluan siisteyttä, järjestystä, selkeyttä.
Tapanko siivoamalla elämän?
Tosin lähiaikoina unissani ovat seikkailleet sekä N että R, eivätkä he ole yllättävällä läsnäolollaan tehneet oloani yhtään paremmaksi, sillä aamulla huomaan olevani yksin, ja he ovat jossain jatkamassa elämäänsä.
Löysin taas pitkästä aikaa sen tekstin. Sen, jonka vaikutuksesta tunnen olevani yhä diletantti aivan kaikessa, koska hän ilmaisi asian paljon paremmin. Toisaalta se teksti on elämänohjeeni ja pyhä kirjani, mutta onko se nyt hieman säälittävää pitää toisen tekstiä esikuvana...
Havaitsen myös olevani pakko-oireinen. Huomaamattani olen tottunut siihen, että siivoan huoneeni noin viisi kertaa viikossa, ja hermostun, jos kuppi jää pöydälle, eikä löydä tietänsä tiskialtaaseen. Lapsena vanhempani menettivät toivonsa minun suhteeni, sillä en koskaan siivonnut. Nyt haluan vain... elää järjestyksessä. Tuntuu, että huoneeni on ainoa asia, jota pystyn kontrolloimaan samalla kun muu elämä kaatuu päälle tai karkaa käsistäni juuri kun olen tarraamassa kiinni. Ei ole liian neuroottista siivota koko ajan? Ei ole liian neuroottista jäädä siivoamaan sen sijaan että lähtisi kavereiden kanssa ulos? Vaikkakin, kyllä minä olutta juon mieluummin kuin siivoan, mutta tämä häiritsee minua hieman. Onhan se kiva, että on siistiä, mutta vähempikin riittäisi. Unelmani olisi omistaa vähemmän, niin olisi vähemmän siivottavaa. Muistoja, muistoja, miksi pitää olla muistoja tavaroista ja niitä antaneista ihmisistä? Hyvä on, muistot ovat kivoja kyllä. Materialismi on pahasta. Tavarat ahdistavat minua. En halua, että kaapit ovat täynnä luurankoja ja laatikoita ja ties mitä. Haluan siisteyttä, järjestystä, selkeyttä.
Tapanko siivoamalla elämän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti