keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Pyhät

Vietin joulun D:n kanssa autuaana siitä, ettei tarvinnut ajatella tai tehdä mitään.

Paluu arkeen tapahtui rymisten, vaikka olin valmis olemaan omassa rauhassani ja talviunessa vielä hetken. Näin unta R:stä pariin otteeseen, ja haluan taas unohtaa, unohtaa ja unohtaa. En halua, että hän pilaa minulta kaiken. En halua, että hän kummittelee jossain taustalla ja muistuttaa itsestään ja siitä mitä meillä oli. En enää voi saada sitä, enkä enää halua häntä.

Haluan D:n, mutta menneet painavat paljon. Haluan antaa hänelle kaiken mitä minusta irtoaa. Haluan antautua, heittäytyä, olla vain hänen, nähdä vain hänet, mutta silmäni näkevät joka suuntaan. Haluan sulkea silmäni ja nähdä, haistaa ja tuntea vain D:n.

Ehkä kaiken tyyneys aiheuttaa sen, etteivät köydet katkea. Olen vielä kiinni väärässä satamassa, enkä pääse takaisin merelle. Aallot eivät vielä riepottele ja kutsu minua ja kisko mukanaan. Kun myrsky alkaa, heittäydyn sen mukaan.

Sitä ennen toivon, että pystyn pitämään itseni kasassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti