Inkarnaatio

Uudelleensyntymiseen uskominen on vaarallista. En osaa ottaa tosissani sitä, että minulla on vain yksi elämä. Tämä tuntuu niin kenraaliharjoitukselta. Leikin ja kokeilen tätä ja sitä, ja lopulta painan restart-nappulaa, ja kun synnyn uudestaan, tiedän mitä haluan tehdä.

Elämä on tässä ja nyt. Se on hektistä, se on hidasta, se on rentoa, se on stressaavaa.

Miksi minulla on enemmän kysymyksiä kuin aiemmin? Miksi en vieläkään tiedä mikä minusta tulee? Miksi minulla ei ole vieläkään näyttöä siitä, mitä osaan?

Miksen usko kykyihini?

Tiedän, että osaan. Osaan sitä ja tätä, mutta ensin työhaastattelussa kysytään tuota, jota saatan osata, mutten ole koskaan päässyt kokeilemaan sitä käytännössä, niin ansioluettelossani on siinä kohdalla tyhjää, ja tunnen olevani tyhjä kaikilta muiltakin osin.

Haluan verkostoitua. Haluan saada ääneni kuuluviin. Miksen osallistu enemmän? En tiedä, mihin pitäisi osallistua, mutta haluaisin kovasti... Kaipaan ryhmää ja yhteyksiä ja mahdollisuuksia, ja haluan kirjoittaa ansioluettelooni, että kyllä, osaan olla ihmisten kanssa ja ottaa vastuulleni erilaisia asioita.

Miksi ajattelen tulevani paremmaksi ihmiseksi seuraavassa elämässä, kun sen pitäisi tapahtua tässä ja nyt?