Odotan. Useimmiten turhaan. En saa tehtyä sitä mitä pitäisi, sillä katseeni harhailee ovien luona, kiertää ympäri ja taas olen tuhlannut monta sekuntia tehokasta työaikaa. Aloitan uudestaan. Vilkuilen ylös paperista tai kirjasta tai näytöltä, ja odotan.
Eikä hän tiedä, että odotan. Hän kulkee omaan tahtiinsa, miksi minä tuhlaan aikaani odottaen häntä? Ehkei hän tule enää tänään.
Milloin voin sanoa hänelle mitä haluan? Kuinka kauan pitää odottaa?
Haluan uskoa häneen. Ennen kaikkea ystävänä. Haluan olla hänen tukenaan ja apunaan, vaikka roolini loppujen lopuksi olisikin tarkkailija, joka ei saa koskaan koskettaa. Haluan suojella.
Haluan uskoa häneen, sillä en aina usko itseeni.
Eikä hän tiedä, että odotan. Hän kulkee omaan tahtiinsa, miksi minä tuhlaan aikaani odottaen häntä? Ehkei hän tule enää tänään.
Milloin voin sanoa hänelle mitä haluan? Kuinka kauan pitää odottaa?
Haluan uskoa häneen. Ennen kaikkea ystävänä. Haluan olla hänen tukenaan ja apunaan, vaikka roolini loppujen lopuksi olisikin tarkkailija, joka ei saa koskaan koskettaa. Haluan suojella.
Haluan uskoa häneen, sillä en aina usko itseeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti