Leipurit

Tänään en pelännyt kovinkaan paljon. Päivä oli mukava, täynnä kakkuja ja herkkuja ja hauskoja juttuja ja pitkiä katseita, ja mahtui mukaan yksi kissakin.

Vietin koko päivän K:n kanssa, leivoimme yhdessä, ja monta kertaa olin lähellä menettää itsehillintäni ja tarttua häneen kiinni, mutta en aistinut hänestä mitään, mikä viittaisi siihen, että hänkin haluaisi sitä. En minä voi pakottaa häntä. Joten palautin käteni syliini ja nojasin taaksepäin.

Myöhemmin menimme kylään JJ:n luo, ja sieltä erään toisen kaverin läksiäisiin, enkä ollut humalassa, sillä en uskaltanut juoda. Pelkään, että teen jotain, mikä pilaa kaiken. Pelkään, että itsehillintäni riistäytyy vallastani ja tapan yhdellä kertaa kaiken, mitä olen pyrkinyt rakentamaan.

K oli kaunis ja viehättävä ja jumalainen, ja haluaisin hänen näkevän vain minut. En kestä, kun hänen katseensa viipyy muissa eikä hakeudu takaisin minuun. En pidä siitä, etten osaa lukea hänen silmiään. Kaipaan kosketusta, mutta hän ei sitä minulle anna. ETH sanoi, että hän on ujo, joten minun on annettava hänelle aikaa. On voitettava hänet hitaasti mutta varmasti.

Tunnen itseni liian mukavaksi JJ:n välittömässä läheisyydessä, enkä ole varma, pystynkö kääntämään ajatukseni niistä hiuksenhienosta kommenteista, jotka saattaisivat tarkoittaa jotain, ellei joku minua tärkeämpi istuisi hänen toisella puolellaan. En ole pitkään aikaan tuntenut kenenkään silmissä sellaista himoa, ja sanoissa sellaisia vivahteita, jotka saavat minut unohtamaan ajan ja paikan ja koko maailman.

JJ minun pitää unohtaa. Hän olisi helposti lähestyttävä, jos hän olisi minun otettavissani. Saisin hänet sormia napsauttamalla. Pystyn kuvittelemaan, miten hän ottaisi minut jos vain sallisi sen itselleen.

Miksen voi kuvitella samaa K:sta? Milloin näen hänen pintansa alla piilevän intohimon? Onko se tarkoitettu minulle?