maanantai 20. syyskuuta 2010

Johdatus

Uskon kohtaloon. Elämäni parhaat asiat ovat tapahtuneet näennäisesti sattumalta, mikä tarkoittaa, että niillä on täytynyt olla jokin suurempi tarkoitus.

Lähiaikoina tuo kohtalousko on hiipunut. Mitään ei ole tapahtunut, en tunne mitään aidosti hämmentävää ja yllättävää. K:n läsnäolo on tavallaan yhdentekevää. En tunne häntä vielä tarpeeksi hyvin, jotta uskoisin että tapaamisemme olisi suuremman voiman käsialaa.

Näin häntä tänään, ja oli oikein mukavaa. Joimme teetä. Hän ihmettelee minua, kulttuuriani, nimeäni ja perhettäni. Minä en ihmettele häntä, haluan vain ymmärtää. Olen yli sen vaiheen, missä kaikki on jännittävää. Olen saanut tarpeekseni kuoresta, haluan päästä sisään. Hänelle kaikki on uutta, ja ehkei hän näekään minua kaiken ihmeteltävän takaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti