Käteni lähes lepää K:n reidellä, eikä hän sano mitään. Ehkei hän huomaa. Ensi kerralla sivelen. Jos saisin hänen kätensä, voisin tarttua siihen. Muttei niin voi tehdä ihmisten seurassa, muiden edessä, julkisesti. Pitäisi olla kahden. Tai edes pienemmällä porukalla. Vaikka kai kaikki jo ovat huomanneet aikeeni.
Miksi on niin vaikea sanoa suoraan?
Pelkäänkö muka niin paljon kieltävää vastausta? Vai pelkäänkö myöntävää vastausta, ja sitä, että kaikesta tulisikin yhtäkkiä erilaista? Osaisinko olla hänen kanssaan kuitenkaan? Haluanko K:ta järjellä vai tunteella, ja kumpi minua yrittää pidätellä? Haluanko kuitenkaan tarpeeksi?
Joskus tuntuu, että piiloudun K:ta kohtaan tuntemani ihastuksen alle ja silmäilen samalla koko ajan JJ:tä. Huijaan itseäni, huijaan muita. Huijaan.
Vai huijaanko?
Miksi on niin vaikea sanoa suoraan?
Pelkäänkö muka niin paljon kieltävää vastausta? Vai pelkäänkö myöntävää vastausta, ja sitä, että kaikesta tulisikin yhtäkkiä erilaista? Osaisinko olla hänen kanssaan kuitenkaan? Haluanko K:ta järjellä vai tunteella, ja kumpi minua yrittää pidätellä? Haluanko kuitenkaan tarpeeksi?
Joskus tuntuu, että piiloudun K:ta kohtaan tuntemani ihastuksen alle ja silmäilen samalla koko ajan JJ:tä. Huijaan itseäni, huijaan muita. Huijaan.
Vai huijaanko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti